Haastekuukausi #2

Ensimmäinen haastekuukausi takana ja aika startata uusi kuukausi! Tämä tarkoittaa myös valintoja: päätöksiä jatkanko nykyisten tavoitteitteni parissa vai olenko valmis ottamaan niiden rinnalle uusia. Ja kun ”isot linjat” on päätetty, on aika taas valita kourallinen konkreettisia tehtäviä, joita tekemällä kuljen askel kerrallaan päivittäin / viikottain oikeaan suuntaan – kohti niitä asioita ja fiiliksiä (a.k.a visiotani), joita arvostan ja haluan pitkällä tähtäimellä saavuttaa. 

Tavoitteet kuukaudelle #2

Haasteeni alussa määritin itselleni 12 tavoitetta 365-päivän ajalle ja ensimmäisen kuukauden aikana otin niistä neljä työn alle.  Tavoitteita tarkastellessani koen, että 3000km tavoitteeni rullaa ainakin hetkellisesti omalla painollaan, että siihen keskittyminen ei vie paljoa energiaa. Täten uskallan valita uuden tavoitteen sen rinnalle. Uusi tavoitteeni liittyy maratoniin. Mieheni aikoo testata sen juoksemista tänä kesänä, jonka seurauksena otan itsekin tämän takaisin työlistalleni!

Edellisen lisäksi minulla on tavoitelistallani kesämökkeilyyn liittyvä tavoite. Tätä voi olla hieman haastava lähteä toteuttamaan marraskuussa, eli se pitänee mukavuussyistä ottaa työn alle sitten tässä kuussa ; )

Edellisten pohdintojen seurauksena päädyin jatkamaan kaikkia neljää tavoitettani pitääkseni yllä jo aloitettuja rutiineja ja sen lisäksi lisäämään kaksi uutta tavoitetta työn alle (lista tavoitteista alla).

Tehtävät Haastekuukaudelle #2

Tavoitteiden valinnan jälkeen on aika valita 1-2 tehtävää per tavoite näiden konkreettiseksi edistämiseksi. Minulla on etukäteen mietittynä tehtäviä jo valmiina backlogillani eli tässä vaiheessa pääsen ”helpolla”. Pyrin siis valitsemaan näistä valmiiksi mietityistä tehtävistä ne tärkeimmät / ajankohtaisimmat työn alle seuraavaksi kuukaudeksi eli käytännössä ne joiden uskon parhaiten edistävän valitsemiani tavoitteita tässä ja nyt. 

Koska minulla tulee olemaan tässä kuussa työn alla useampi tavoite, pyrin pitämään tavoitekohtaisen tehtävämäärän maltillisena. Tiedän, että aikani on rajallinen eli jos yritän liikaa jokaisella rintamalla, niin lopputulos on joko epäonnistuminen tai väsyminen : ) 

Yllä olevien mietteiden jälkeen päätin valita seuraavat 6 tavoitetta ja 8 tehtävää toiselle haaste-kuukaudelleni:


Tavoite 1

Haluan haastaa itseni 3000km haasteeseen eli liikutan itsenäni vuoden 2019 aikana 1000km hiihtäen, 1000km pyöräillen ja 1000km juosten tai kävellen, jotta minulla on hyvä mittari ja motivaattori pitää yllä aerobista kuntoani ympäri vuoden 
(Kategoria: ”Haasta itsesi”)


♥ Käytä pidempiin siirtymisiin aina pyörää (kun vaan mahdollista) julkisen liikenteen tai auton sijaan
(Tässä kuussa en aio asettaa paineita pyöräilylle, sillä aion maraton tavoitteeseeni liittyen keskittyä lähinnä juoksuun jalkojeni totuttamiseksi juoksun iskutukseen. Se pyöräily, mitä tässä kuussa teen on vain puhdasta plussaa – ja auttaa edistää osaltaan myös ympäristötavoitettani!)


Tavoite 2

Haluan haastaa itseni tekemään kaikki ”tason 4” jooga asanat, jotta tunnen itseni vahvaksi, vetreäksi ja koen nautintoa kauniista asennoista 
(Kategoria: ”Haasta itsesi”)


♥ Valitse ”spagaatti 30 päivässä” ohjelma ja noudata sitä päivittäin


Tavoite 3

Haluan parantaa elintapojani ja laihtua 4 kiloa, jotka olen talven työkiireissä ja -stressissä onnistunut kerryttämään, jotta tunnen oloni raikkaammaksi ja vanhat vaatteeni eivät kiristäisi
(Kategoria: ”Paranna nykyistä”)


♥ Pidä ruokapäiväkirjaa, jotta opit oikean annoskoon
♥ Pidä totaali-sokerilakko päästäksesi irti sokerin himosta


Tavoite 4

Haluan nauttia enemmän hetkestä, sen sijaan, että mietin aina jo seuraavaa asiaa, jotta päivät eivät tuntuisi kuluvan niin nopeasti ohi
(Kategoria: ”Arvosta nykyistä”)


♥ Testaa Mindfulnessia tekemällä neljä 10min harjoitetta viikossa rauhoittuaksesi ja keskittyäksesi tähän hetkeen 
(Minua olisi kiinnostanut testata kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta koen sekä sen että ruokapäiväkirjan pidon samaan aikaan olevan hieman liikaa : )


Tavoite 5

Haluan haastaa itseni juoksemaan maratonin, jotta saan yhden pitkäaikaisesta haave-tavoitteestani saavutettua ja pystyn todistamaan itselleni kykeneväni ”vaikka mihin” 
(Kategoria: ”Haasta itsesi”)


♥ Juokse vähintään kolme kertaa viikossa totuttaaksesi jalkasi juoksun iskutukseen. Näistä yksi lenkki on vähintään 15km pitkä
♥ Juokse cooperin testi, testataksesi nykyisen juoksukuntosi


Tavoite 6

Haluan puuhastella kesämökillämme tehdäkseni sen entistä viihtyisämmäksi ja toimivammaksi sekä nauttia ”käsillä tekemisestä” toimistotyön vastapainoksi. Tavoitteena on toteuttaa 5 isompaa ”DIY” projektia.
(Kategoria: ”Sekä Arvosta & Paranna nykyistä”)


♥ Perusta toimiva kasvimaa, jotta voit nauttia sekä sadosta että maadottavasta ulkona puuhastelusta kesän aikana

Demo: Miten suoriuduin ensimmäisestä haastekuukaudestani?

Ensimmäinen kuukausi uutta haastettani on takanapäin ja on aika ottaa katsaus, miten haasteeni on sujunut! Ensimmäisen kuukauden aikana keskityin neljään päätavoitteeseeni ja niiden edistämiseksi asetin itselleni seitsemän konkreettista tehtävää. Käydäänpä nyt sitten tehtävä kerrallaan läpi, miten olen onnistunut jokaista toteuttamaan.


Tavoite 1

Haluan haastaa itseni 3000km haasteeseen eli liikutan itsenäni vuoden 2019aikana 1000km hiihtäen, 1000km pyöräillen ja 1000km juosten tai kävellen, jottaminulla on hyvä mittari ja motivaattori pitää yllä aerobista kuntoani ympärivuoden 
(Kategoria: ”Haasta itsesi”)

1: Hiihdä 30km kuukauden aikana saadaksesi 1000km hiihtoa täyteen

Check! Hiihdin huhtikuun aikana 35,4km ja sain kuin sainkin 1000 km tavoitteeni täyteen ihan viime metreillä (kun latua Paloheinästä löytyi enää 1,8km ja ympärillä kasvoi nurmikko ; )


2: Kävele töihin joka päivä julkisen liikenteen sijaan lisätäksesi hyötyliikuntaa

Check! Tämän olen tehnyt jokaisena päivänä, kun olen vain toimistolla ollut. Kävely-kilometrejä minulla on tämän kuukauden aikana tullut 20km enemmän kuin edellisessä kuussa.


3: Kun hiihtokausi on ohi, aloita juoksulenkit tekemällä vähintään kaksi juoksulenkkiä viikossa

Check! Urheilukellooni on tallentunut 8 juoksulenkkiä ja 101km : ) Eli hiihtokausi on suljettu ja juoksukausi on korkattu!


Tavoite 2

Haluan haastaa itseni tekemään kaikki ”tason 4” jooga asanat, jotta tunnenitseni vahvaksi, vetreäksi ja koen nautintoa kauniista asennoista 
(Kategoria: ”Haasta itsesi”)


4: Venyttele aktiivisesti jalkoja, niin että saat tehtyä spagaatin

Fail : ( Olen kyllä venytellyt aktiivisesti, urheilukelloni mukaan keskimäärin jopa joka toinen päivä (!), mutta en siltikään pääse vielä spagaattiin. Olen kyllä lähempänä kuin ennen – mutta en maalissa. Haluan kuitenkin onnistua tässä tehtävässäni ja koen sen yhä mielenkiintoiseksi, jonka seurauksena aion jatkaa tämän tehtävän parissa myös toisen haastekuukauden aikana! Tosin, minun pitää ehkä korvata tehtävä jollain konkreettisemmalla kuin vain ”venyttele aktiivisesti” eli ehkä olisi sen sijaan kaivettava esiin joku venyttelyohje spagaattiin pääsemiseksi ja seurata sitä…


Tavoite 3

Haluan parantaa elintapojani ja laihtua 4 kiloa, jotka olen talven työkiireissä ja -stressissä onnistunut kerryttämään, jotta tunnen oloni raikkaammaksi ja vanhat vaatteeni eivät kiristäisi
(Kategoria: ”Paranna nykyistä”)


5: Vähennä sokerin syömistä lopettamalla sen syöminen kotona ja töissä hillitäksesi sokerin määrää

Check! Koen aika hyvin seuranneeni tätä! En ehkä 100% – mutta 95%, joka lasketaan tässä taloudessa ”onnistumiseksi” : ) Olen träckännyt herkkujen syömistä ruokapäiväkirjassani ja sen mukaan olen 6 päivänä huhtikussa sortunut sokerisiin herkkuihin ja näistä 3 kertaa oli Lontoon reissullamme (hotellin loungessa oli herkullisia (mutta onneksi pieniä) leivoksia tarjolla…) ja toiset kolme pääsiäisenä sukulaisissa. Monta makeanhimoa onnistuin kuitenkin korvaamaan pakastimeen leipomallani raaka-kakulla ja banaanipannukakulla. Ehkäpä näihin reseptejä jaossa myöhemmin.


6: Pidä ruokapäiväkirjaa, jotta opit oikean annoskoon

Check! Olen melko hyvin saanut pidettyä ruokapäiväkirjaa. Tosin olen useaan otteeseen päivittänyt sitä useamman päivän myöhässä, jolloin riskinä on, että unohdan syöneeni tai napostelleeni tiettyjä ruokia… Lisäksi en ole juurikaan vielä analysoinut tuloksia. Eli tavalla tai toisella haluan jatkaa tämän tehtävän parissa, jotta saan hyvän kuvan nykytilanteesta ja osaan lähteä korjaamaan sitä!


Tavoite 4

Haluan nauttia enemmän hetkestä, sen sijaan, että mietin aina jo seuraavaaasiaa, jotta päivät eivät tuntuisi kuluvan niin nopeasti ohi
(Kategoria: ”Arvosta nykyistä”)


7: Pysähdy kerran päivässä ”satunnaiseen hetkeen” ja ota tilanteesta mielikuvitus kuva, jotta varmistat olevasi ajatuksella mukana kyseisessä tilanteessa / paikassa

Fail : ( Olen usein lenkkeillessäni muistanut tehdä tämän ja pysähtyä hetkeksi nauttimaan erityisesti kevääseen heräävästä luonnosta ympärilläni. Tämä tehtävä on siis toiminut ulkoilmassa, mutta on hieman haastavampi muistaa toteuttaa sisätiloissa… eli summaisin tämän olevan hyvä tapa jatkaa nimenomaan luonnossa ja pyrin pitämään tästä tavasta kiinni. Mutta haluan poimia jonkin konkreettisemman tehtävän seuraavalle kuukaudelle ottaakseni itsenäni paremmin niskasta kiinni tämän tavoitteen suhteen oppiakseni paremmin arvostamaan nykyhetkeä!