Miten ensimmäinen haasteviikko on sujunut?

Otetaan tähän väliin pikainen katsaus, miten ensimmäinen viikkoni haasteeni parissa on sujunut! Koen itselleni motivoivaksi visualisoida ja konkretisoida, mitä olen tehnyt ja missä olen onnistunut: siten koen todella edistyväni – sekä olevani velvollinen itselleni yrittämään parhaani : )


♥ Hiihdä 30km kuukauden aikana saadaksesi 1000km hiihtoa täyteen 

23km hiihdetty eli enää muutama kilometri jäljellä ja homma on paketissa! Ja aivan viime hetkellä, sillä eipä ole enää paljoa Paloheinässä latua jäljellä ; )


♥ Kävele töihin joka päivä julkisen liikenteen sijaan lisätäksesi hyötyliikuntaa

Check! Kävelty on : ) Eli olen muutaman askeleen (tarkasti ottaen 15km) lähempänä tavoitettani!


♥ Kun hiihtokausi on ohi, aloita juoksulenkit tekemällä vähintään kaksi juoksulenkkiä viikossa

Pientä edistystä – kävin tekemässä pienen 6km testilenkin, en ole nimittäin juossut kertaakaan sitten joulukuun ja hiihtokauden alun. Mutta tavoitteeni on laitettaa ensin sukset pussiin ennekuin kaivetaan kunnolla juoksulenkkarit esiin.


♥ Venyttele aktiivisesti jalkoja, niin että saat tehtyä spagaatin

Olen onnistunut venyttelemään joka toinen päivä. Edistykseni salaisuus on YouTube, josta olen löytänyt muutaman hyvän kanavan, jota katselen / kuuntelen venytellessäni – aika menee ripeämmin : ) Tässä lähtötilanne kuun alusta – seuraan mielenkiinnolla, kuinka nopeasti pääsen alemmas ja alemmas ja alemmas ja alemmas…


♥ Vähennä sokerin syömistä lopettamalla sen syöminen kotona ja töissä hillitäksesi sokerin määrää

Olen onnistunut yllättävän hyvin! En ole sortunut kertaakaan kotona tai töissä sokeriherkkuihin – tosin himo on ollut kova. Olen kuitenkin onnistunut pysyttelemään terveellisissä herkuissa, kuten pähkinöissä, itsetehdyissä kaura-banaanikekseissä, raakakakussa jne. Odotan mielenkiinnolla, helpottaako makeanhimo pikkuhiljaa vai pysyykö se yllä kuitenkin sen vuoksi, että syön ”luonnollista sokeria” sisältävää ruokaa, kuten hedelmiä, marjoja jne. 

Kodin ja töiden ulkopuolella olen herkutellut sokerilla vain kerran: törmäsimme viikonloppuna niin herkullisiin vaali-korvapuusteihin, että en malttanut olla pureksimatta yhtä puolikasta – mieheni onneksi uhrautui syömään toisen puolen ; ) Kirjoittelen myöhemmin tällä viikolla lisää, mitkä ovat omat “sääntöni” sokerilakon osalta.


♥ Pidä ruokapäiväkirjaa, jotta opit oikean annoskoon

Check! Olen onnistunut muistamaan ruokapäiväkirjan täytön koko viikon ajan. En tosin aina saman päivän aikana; muutamana päivänä olen joutunut muistelemaan edellisen päivän ruokailuja – mutta uskon muistaneeni uskollisesti kirjata kaikki pienetkin napostelutkin ylös. 


♥ Pysähdy kerran päivässä “satunnaiseen hetkeen” ja ota tilanteesta mielikuvitus kuva, jotta varmistat olevasi ajatuksella mukana kyseisessä tilanteessa / paikassa

Tämä on ollut huomattavasti haastavampaa ja myönnän unohtaneeni tämän muutamana päivänä. Haastavan tästä on tehnyt, että tämä tähän ei ole mitään selkeää “triggeriä” tai rutiinia, koska hetkeen voi periaatteessa pysähtyä milloin vain. Olen parhaiten muistanut tehdä tämän ulkoillessani: pysähtynyt ihailemaan auringonnousua, aurinkoista kevätpäivää jne. Tähän tehtävään minun pitää siis ehdottomasti kiinnittää enemmän huomioita loppukuukauden ajan. 

Ensimmäinen viikko haastettani on siis sujunut todella hyvin. Tämä tosin oli odotettavissakin, sillä alkuinnostuksessa on helppo pitäytyä kurissa. Varsinainen haaste siis alkaa vasta parin viikon päästä, kun uutuudenviehätys alkaa karista ja vaaditaan todellista sisäistä motivaatiota homman jatkamiseen ; )

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *