Mikä voisi olla minulle sopiva urheiluun liittyvä tavoite?

Nyt on aika tarttua härkää sarvista ja pohtia, mikä voisi olla seuraava tavoitteeni tämän talven hiihtotavoitteeni jälkeen. Olen pohtinut aihetta eri näkökulmista ja haluan purkaa niitä nyt tänne, sillä uskon sen auttavan myös omien ajatuksieni järjestelemisessä ja kirkastamisessa aiheen tiimoilta. Arvokartta –askarteluni pohjalta minulla on hyvä käsitys niistä aihealueista, joihin haluan tavoitteeni sitoa tavalla tai toisella.

Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että tulen todennäköisesti valitsemaan useamman tavoitteen muutaman eri osa-alueen tiimoilta. Syynä tähän on se, että uskon näiden osa-alueiden tukevan toisiaan eli on hyvä keskittyä muutamaan yhtaikaa sen sijaan, että pyrkii osa-optimoimaan vain yhtä aluetta. Varmaa kuitenkin on, että ainakin yksi niistä tulee liittymään urheiluun tavalla tai toisella ja siksi pohdin tässä kirjoituksessa erityisesti tähän tavoitteeseen liittyviä odotuksiani ja ajatuksiani.

Aloitetaanpa sillä, että listaan tähän neljä asiaa, jotka haluaisin omat arvoni huomioiden sisällyttää omaan tavoitteeseeni – jos vain mahdollista:

  1. Monipuolisuus: Haluan, että tavoitteeni tukevat kokonaisvaltaista kehittymistä ja eivät ole esimerkiksi ristiriidassa niiden asioiden kanssa, joita teen hyvin jo tänään. Tavoite ei siis saa olla liian kapea vaan haluan, että se motivoi ja myös vaatii minua keskittymään kokonaisvaltaiseen kehittymiseen (esimerkiksi en halua valita urheilulajia, joka lukitsee minut täysin sisätiloihin ja siten vähentää sitä aikaa, jonka esimerkiksi tällä hetkellä käytän ulkoiluun).
  2. Haastavuus: En halua valita liian helppoa tavoitetta, vaan kaipaan jotain mitä saa minut välillä tekemään ja kokemaan jotain ihan uutta ja astumaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.
  3. Mielekkyys: Kohdasta kaksi huolimatta, haluan kuitenkin tavoitteen olevan asia / laji, jota teen mielelläni ja/tai, josta olen kiinnostunut oppimaan lisää. Vain siten jaksan kiinnostua tämän tavoitteen saavuttamisessa.
  4. Ajallisuus: Blogini nimikin jo viittaa tähän eli seuraavan tavoitteeni aikaraja on 365 päivää. Tavoitteen pitää siis olla realistisesti saavutettavissa tämän ajan sisällä. Suunnitelmani on asettaa sen jälkeen itselleni uusi mielekäs tavoite, kun tiedän missä lähtötilanteessa olen vuoden päästä.

Nämä odotukset mielessäni, olen pohtinut eri lajeja, joiden parissa tällä hetkellä tykkään puuhastella ja/tai joista kovasti tahtoisin oppia lisää / kehittyä eteenpäin. Näitä ovat mm.

  1. Ulkoilulajit: Juoksu, Hiihto, Pyöräily…
  2. Visuaaliset lajit: Jooga, Tanssi, Taitoluistelu…
  3. Palloilulajit: Tennis, Golf..

Näiden lisäksi olen pohtinut aiemmassa kirjoituksessa esittelemäni SMART –konseptin suosituksia tavoitteita kohtaan. Erityisesti ”A” eli ”Achievable ” kohdan näkökulmasta. Olen kuitenkin täyspäiväisessä työssä eli minulla ei ole viikossa rajattomasti aikaa laittaa tavoitteeni saavuttamiseen. Tämän lisäksi olemme mieheni kanssa melko paljon liikenteessä eli laji joka vaatii esimerkiksi viikoittaista aikaan ja paikkaan sidottua tekemistä (kuten ryhmäliikunta –lajit) on haasteellinen, mutta ei tietysti täysin mahdoton.

Näitä aspekteja pyörittelen tällä hetkellä mielessäni ja toivon pian keksiväni sen itselle sopivan kombinaation edellä mainituista lajeista ja omista odotuksistani ja mahdollisuuksistani.  Erityisesti haluan panostaa monipuolisuuden toteutumiseen, sillä liian kapealle rajattu laji ja tavoite ei sovi omalle luonteelleni. Tosin taas tavoitteen ideana on kuitenkin fokusoida tekemistä nykyiseen verrattuna, koska muuten tekemiseni menee enemmän neppailun puolelle, mikä on juuri se minkä haluan nyt muuttaa. Hankalaa, hankalaa… : )

Miten asettaa hyvä tavoite?

Selkeän tavoitteen avulla oma tekeminen muuttuu merkityksellisemmäksi  ja motivoivammaksi. Lisäksi se tunne kun vihdoin saavuttaa kauan odotetun ja paljon työtä vaatineen tavoitteen on yleensä hyvin palkitseva. Tosin usein ainakin omalla kohdallani huomaan, että matka kohti tavoitetta on loppujenlopuksi aivan yhtä hauska, kun itse tavoitteen saavuttaminen!

Kuinka sitten asettaa hyvä tavoite? Se on usein hankalaa, mutta tärkeää. Huonosti asetettu tavoite on epämotivoiva ja ajan saatossa se helposti unohtuu kokonaan. Kuten aiemmin kirjoittelin tavoite on hyvä myös sitoa omiin arvoihin, jotta tavoitteiden saavuttaminen tukee oikeita määränpäätäsi. Oikeiden tavoitteiden valinnan lisäksi, on hyvä miettiä, miten tavoitteen muotoilee, jotta sen mahdollisimman mielekäs. Tänään siis ajattelin pohtia, mikä on hyvä tavoite ja miten se kannattaa muotoilla.

Hyvä ja laajasti tunnettu tapa asettaa tavoite on SMART –konsepti, josta moni on varmaan jo kuullutkin yhdessä sun toisessa yhteydessä. Haluan kuitenkin itse nostaa sen esiin, sillä koen sen olevan hyvä tapa määrittää itselleen mielekäs tavoite ja siten nostaa todennäköisyyttä sen suhteen, että tavoite ja innostus ei unohdu niin nopeasti. Mistä tässä SMART:issa on sitten kyse?

Specific: Tavoite määrittelee tarkasti, mikä on tavoiteltu lopputulos eikä yritä olla maailmaa syleilevä. Esimerkiksi  jos tavoitteesi on ”voida hyvin”, niin sitä kohti on hyvin hankala pyrkiä, koska se voi käytännössä tarkoittaa mitä tahansa: tarkoittaako se, että haluat tuntea itsesi vahvaksi? Haluatko eroon närästyksestä? Vai haluatko kenties olla henkisesti vahvempi? Määrittele tavoitteesi siis niin, että tiedät varmasti mistä on kyse.

Measurable: Tavoite on mitattavissa. Esimerkki: Jos tavoitteesi on olla ”hyvässä kunnossa vuoden loppuun mennessä”, voi olla vaikea suunnitella, miten tämän saat aikaan, koska et pysty mitenkään mittaamaan edistymistäsi tavoitteen suhteen. Voit rehkiä esimerkiksi kovastikin salilla, mutta jos joku kysyy sinulta lokakuussa, miten tavoitteesi etenee, niin ainoa mitä voit sanoa, on että ”olen todennäköisesti paremmassa kunnossa kuin ennen”, joka ei välttämättä ole kovin motivoiva lopputulos kovasta urakastasi.  Siksi on parempi asettaa mitattavissa oleva konkreettinen tavoite esim. ”Pystyn juoksemaan 10km” tai ”Pystyn tekemään 50 punnerrusta”, siten voit esim. lokakuussa kertoa jaksavasi juosta ”jo 8km” eli olen enää 2km päässä tavoitteestani.

Achievable: Tavoite on saavutettavissa. Liian kova tavoite saa sinut helposti luovuttamaan, koska et koe edistyväsi juuri lainkaan. Esimerkki:  jos ottaisin tavoitteekseni saavani Golfin tasoituksen ”nollaan” vuonna 2019, niin todennäköisesti luovuttaisin jo muutaman kuukauden sisällä, kun toteaisin, että ei tästä tule mitään. Jos taas asettaisin tavoitteekseni laskea sitä näin ensi alkuun kymmenellä pykälällä, niin uskoisin innostukseni riittävän todennäköisemmin loppuun asti.

Relevant: Tavoite on sinulle itsellesi merkityksellinen ja sinun pitää itse uskoa siihen. Jos tavoitteesi on esimerkiksi ”alkaa kasvissyöjäksi”, mutta et ole todellisuudessa kiinnostuksesi aiheeseen on pyöreä ”nolla”, voi tavoitteen saavuttaminen taas kerran olla vaikeata ja painua pikkuhiljaa unholaan. Jos taas olet oikeasti kiinnostunut kasvissyömisen terveys- ja ympäristö-vaikutuksista ja sen lisäksi kenties koet sen olevan eettisesti tärkeää, niin tavoite on sinulle paljon mielekkäämpi ja sinulla on aito motivaatio saavuttaa se.

Time bound: Tavoite on sidottu aikaan eli   sinulla on asetettuna henkinen deadline sen suhteen, milloin haluat olla tavoitteessasi. Muuten tavoitteesta tulee ikuisuusprojekti, jonka voi aina lykätä ”huomiseksi”.

Jos haluat lukea lisää SMART –viitekehyksestä, niin kannattaa kurkata esimerkiksi tänne.

Koen, että talven tavoitteeni oli hyvin ”SMART”: Tavoitteeni on hiihtää 1000km talven 2017-2018 aikana”. Se on hyvin spesifi, mitattavissa SportsTrackerin avulla, oman hiihtotaustani tuntien myös saavutettavissa – vaikkakaan ei liian helposti, pidän kovasti hiihtämisestä eli se oli itselleni mieluisa tavoite ja hyvin vahvasti aikaan sidottu, sillä hiihtokaudella on hyvin selkeä alku ja loppu.  Aion siis hyödyntää näitä näkökulmia omaa myös seuraavaa tavoitetta asettaessani, sillä se on jo kertaalleen hyväksi koettu tapa motivoida itsensä liikkeelle 🙂