Uusi 365 -päivän haasteeni

Ottaessani uuden startin 365 –haasteelleni, päätin tehdä katsauksen viime keväänä määrittelemiini arvoihini. Omaksi tyydytyksekseni minun on todettava, että toukokuussa listaamani arvot pitävät vielä paikkansa eli onnistuin silloin todella tunnistamaan itselleni pitkällä aikavälillä tärkeät asiat ja tavoitteet. Tosin lisäsin tähän karttaan vielä viidennen elementin ”Perheen ja ystävät”, jonka viimeksi jätin pois rajatakseni hieman aihepiiriäni.

Tuhannen taalan kysymys onkin, miten opin arvostamaan enemmän asioita, joita olen jo saavuttanut ja joiden kohdalla elän jo hyvin arvojeni mukaisesti? Ja toisaalta, kuinka osaan nauttia uusista haasteista, jotka vievät minua taas askeleen eteenpäin kohti arvostamiani asioita ja tuottavat minulle tyydytystä, kun koen kehittyneeni tavalla tai toisella eteenpäin.

Päätin osittain nollata aikaisemman 365 –projektini ja aloittaa uuden vastaavan hieman päivitetyllä twistillä. Tosin poimin kyllä osan alkuperäisen projektini elementeistä mukaan myös uuteen, sillä nämä asiat ovat itselleni yhä mielekkäitä ja innostavia tavalla tai toisella. 

Uuden haasteeni kulmakivet tulevat täten olemaan seuraavat:

  1. Tunnista omat arvosi eli 4-6 elämäsi kulmakiveä, jotka ihanne tilanteessa ohjaavat kaikkea tekemisiäsi ja päätöksiäsi sekä tuovat sinulle hyvää mieltä ja energiaa
  2. Tunnista ja / tai luo omat ”10 käskyäsi / mottoasi”. Tämä on arvoja konkreettisempi listaus sinua ohjaavista pääperiaatteista ja toimivat iskulauseina, kun kaipaat motivaatioita toimiaksesi arvojesi mukaisesti. 
  3. Kun nyt tunnet itsesi hieman paremmin, piirrä itsellesi 5-10 vuoden visio konkretisoidaksesi tulevaisuuden toiveesi ja tavoitteesi: missä näet itsesi olevan esimerkiksi 5 vuoden päästä?
  4. Mieti, mitä voit seuraavan 365 -päivän aikana realistisesti yrittää tehdä ja määrittele itsellesi 10-20 pääteemaa, jotka tekemällä olet askeleen lähempänä visiosi toteutumista, samalla kuitenkin muistaen arvostaa sitä, kuka olet ja mitä olet jo tähän päivään mennessä saavuttanut
  5. Pura ylläolevat pääteemat pikkuhiljaa pienemmiksi noin yhden kuukauden aikana toteutettaviksi tehtäviksi. Näistä asioista muodostuu konkreettinen lista asioita, joihin pyrit keskittymään kuukausi kerrallaan seuraavan 365 päivän aikana.
  6. Jokaisen kuukauden alussa valitse listaltasi 1-3 tehtävää, joita opettelet arvostamaan enemmän ”as-is”, 1-3 tehtävää, joita haluat tehdä paremmin tai enemmän kuin ennen ja 1-3 tehtävää, joissa haluat haastaa itsesi (esimerkiksi oppimaan tai yrittämään jotain aivan uutta).  
  7. Kuukauden lopussa tehdään katsaus kuukauden saavutuksiin (ja juhlitaan niitä!): mitkä tehtävistä saatiin suoritettua ja mitä jäi tekemättä (ja miksi). Tämän jälkeen valitaan sitten joko samat tai uudet tehtävät seuraavalle kuukaudelle. Joka kuukauden lopussa tehdään myös valinta, onko joku 365 -päivän pääteemoista saatu päätökseen ja voidaan kenties siirtyä seuraavan pariin – vai onko vielä tarve / halu jatkaa edellisten pääteemojen parissa. 

Sen sijaan, että asetan itselleni kiinteän tavoitteen vuoden päähän (kuten edellisellä kerralla hairahduin tekemään vastoin kaikkia viitekehykseni oppeja), asetan itselleni pidemmän ajan vision ja listan asioita, joihin haluan seuraavan 365 päivän aikana keskittyä kulkeakseni oikeaan suunta. Pyrin sitten toteuttamaan listaamiani tavoitteita iteratiivisesti kuukausi kerrallaan, jonka seurauksena saatan saavuttaa  visioni jo vuodessa (I wish…), kahdessa, kymmenessä tai en ikinä, koska opinkin kesken matkan haluavani jotain ihan muuna – kukapa nimittäin tietää, mitä elämä tuo tullessaan missäkin välissä : )

Tervetuloa mukaan matkalleni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *