Minun visioni – mitä haluan tulevaisuuden tuovan tullessaan?

Kolmas askel 365-haasteeni valmistelussa on oman tulevaisuuden vision pohdinta. Listasin edellisessä postauksessa 5+1 askelta oman vision rakentamiseen ja nyt onkin aika katsastaa, minkälaisen vision päädyin itselleni rakentamaan. Tämän pitäisi sitten ohjata askeliani enemmän ja vähemmän määrätietoisesti seuraavan 365 päivän ajan (…ja myös pitkälle sen jälkeen!).

Toteutin myös ”askeleen 0” ennen itse visioon siirtymistä, mutta keskitys siihen tarkemmin omassa postauksessaan. Jos kaipaat kuitenkin inspiraatiota vastaavan rakentamiseen, voit löytää omani Pinterestin taulusta ”My Achievements & Milestones”.

Mitä siis tavoittelen omalta tulevaisuudeltani? Annan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan, sillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa : )

Kuten kuvasta näkyy, visiossani on muutamia avoimia kysymyksiä, eli näen vielä avonaisia polkuja edessäni tulevaisuudessa. Tämän seurauksena minulla on edessäni melko isoja päätöksiä seuraavan 5 – 10 vuoden aikana – ja odotan niitä mielenkiinnolla!

Kuulisin mielellään myös muiden ajatuksia tulevaisuuden tavoitteittenne suhteen? Näyttääkö omani teille tutuilta vai onko teillä ihan toisen näköiset ajatukset mielessä? : )

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *